Aina välillä sitä unohtaa lupauksensa "en enää ikinä ompele". Näin kävi jälleen, kun äitini innosti minua lähtemään mukaansa ystävämyyntiin erääseen kangaskauppaan. Mulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia astuessani sisään autohallimaiseen liikkeeseen. Olin ajatellut että mitään kangasta en kaappiini osta pölyttymään, tavaraa kun on muutenkin tarpeeksi. Vaan miten sitten kävikään?
Ihanat kuosit veivät mennessään. Trikookankaita oli suunnilleen lattiasta kattoon. Niitä ihastellessani huomasin harhailevani ajatuksissa "kyllä sitä nyt aina yhden mekon saan tehtyä". Bonuksena myytävänä oli myös kivoja kaavoja. Kuten ehkä arvata sattaa, lopputuloksena seisoin kassajonossa kangas ja kaavat kädessäni. Eli aika oli kuultanut ompelumuistot.
Vaan totuus löi äkkiä vasten kasvoja. Kaavojen leikkaaminen sujuu, kankaan leikkaaminen sujuu, mutta... Multa puuttuu hahmotuksesta sellainen palikka jolla mallataan kappaleiden ompelemista toisiinsa. Ompeluohjeet ovat välillä täysin käsittämättömiä ja kun ne näissä kaavoissa olivat kirjoitettu englanniksi oli homma valmis. Ensimmäisenä iltana sain ommeltua neljä saumaa, jotka kaikki purin ratkojalla lähtöpisteeseen. Sen jälkeen oli kiukkukäyrä noussut sellaiselle tasolle, että oli paras luovuttaa ja ottaa vastaan neuvoja viisaammalta, äidiltä.
Rautalangasta vääntämällä vihdoin ymmärsin mitä piti tehdä. Mistä aloitan ja mitä teen seuraavaksi. Voisi luulla, että siitä se sitten lähti. Päätin lisätä kerrointa vaihtamalla ompelukoneeseen kaksoisneulan. Virhe! Ei toistu. Luin netistä kaiken maailman vinkkejä, mutta langat sotkeutuivat useaan otteeseen, jollin oli jälleen ratkojalla työtä. Lopulta totesin, että suorallaompeleella surruttaminen saa kelvata nyt ja tulevaisuudessakin.
Nyt olen niin tyytyväinen lopputulokseen. Jos unohtaa kaksoisneulan olisi seuraavan tunikan tekeminen ehkä jopa helppoa. Ja mikä tärkeintä käyttäjä haluaa pukea tunikan päälleen aina kun se on puhtaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti