Karviais-mansikkahillo

Tänä vuonna pihamme marjapuskat tuottavat vihdoin hieman runsaampaa satoa. Istutin noin kolme vuotta sitten yksinäisen mustaherukkapuskan seuraksi kaksi karviaispensasta, valkoherukan  ja vadelman.  Tänä kesänä iloitsin, sillä vadelmia tuli enemmän kuin kaksi ja ehdimme nauttia ne ennen rastaita. Vanha mustaherukka tuotti tuttuun tapaansa marjaa, jotka tänä vuonna laitoin pakkaseen ja joita olen myös jo käyttänyt pois smoothien osana. Nam!

Karviaiset antavat odottaa satoaan pisimpään. Viimein nekin kypsyivät ja sato oli jopa niin runsas, että päätin kokeilla niistä hillon valmistusta. Laitoin mukaan keitokseen myös jääkaapista löytyneet mansikat ja resepti meni kutakuinkin näin:

Vajaa 2 l karviaisia

Vajaa 1 l mansikkaa

350 g hillosokeria

0,5 dl vettä

2 tl vaniljasokeria

Hyppysellinen vaniljaa

Keittelin hilloa noin puolituntia ja lopuksi vielä soseutin sen sauvasekoittimella (en oikein kestä klönttejä). Valmista hilloa tuli noin kaksi litraa.

Keitellessäni hilloa on tuoksu ainakin huumaava. Huomenna sitä on pakko hiukan maistaa.

  

Avaintaulu

"Eipä olisi aikaisempi sukupolvi uskonut, että heidän käyttämänsä vanha avain olisi jonakin päivänä seuraavilla sukupolvilla kodissaan katseenvangitsijana taulussa" sanoi mamma kun esittelin hänelle kuvaa taulusta jonka olin tehnyt. Avaimen tauluun lahjoitti tosiaankin anoppi, jonka vanhempien kodissa avain on mieheni mistelemana ollut käytössä.

Anopin mökillä on erään verhotangon laidassa riippunut nippu vanhoja avaimia. Katseeni on useasti vieraillut avaimissa ja olen mittaillut niitä silmilläni yrittäen keksiä miten voisin käyttää avainta tuunauksessani. En ole kehdannut pyytää avainta käyttööni ennen kuin olen ollut varma siitä, mitä sillä aion tehdä. Lopulta ajatukset ovat muodostuneet ideaksi ja lopulta myös ideasta tuli taulu.

Pitkään ja hartaasti suunnittelemani käytävä kodissamme sai viime jouluna ensimmäisen osan sisustusta kun ostimme siihen pinnasohvan. Olen suunnitellut pinnasohvan yläpuolelle, tyhjälle seinälle, taulukollaasia. Pinterest on koluttu, ihania ideoita on tullut vastaan, yksi taulu oli jo valmiina... kyllästyin ikuiselta tuntuvaan suunnitteluun ja päätin aloittaa toteutuksen pikku hiljaa (vastoin mieheni toivetta). Marssin Ikeaan ja ostin sieltä seinälle kaksi mustaa pitkää tauluhyllyä ja muutamia kehyksiä. Kiltisti mies kiinnitti hyllyt seinälle jo heti seuraavana päivänä ja minä täytän niitä kehyksiä... pikku hiljaa.

Tämä mustiin Ikean vitriinikehyksiin tekemäni avaintaulu sai siis paikkansa hyllyltä. Avaimen maalasin mustaksi spraymaalilla. Taulu on yksinkertaisuudessaan kaunis ja kertoo tiettyä tarinaa...

Badge it! -rintanappikone

Voi turhake, mutta nyt se on löydetty!

Mummi osti esikoiselle (ja mulle) kirpputorilta rintanappikoneen, näin me kaikki luulimme. Kotiin päästyämme huomasimme, että ostamamme paketti olikin refill pakkaus eli itse konetta ei paketti sisältänyt (selittää myös halvan hinnan). Googletuksen tuloksena totesin, että konetta ei ole enää useaan vuoteen saanut ainakaan Suomesta. Selitä se 5v pojalle ilman itkuja, ei onnistunut. Lohdutukseksi lupasin yhä tehdä töitä etsintöjen suhteen.

Eräänä iltana selatessani Facebookia, tuli seinälleni kuin johdatuksena kuva etsimästäni masiinasta eräällä kirpputorilla. Tunnistin sen oitis ja klikkasin kuvaa siinä toivossa, että kone olisi yhä myynnissä ja vapailla markkinoilla. Olihan se. Pienellä tinkauksella haimme koneen kotiin. Samaan pakettiin kuului kaksi refill pakkausta lisää, joten nyt rintamerkkejä voidaan tehdä ihan urakalla.

Tarkemmin asiaa mietittyäni, missä tilanteessa perheenjäseneni käyttää rintamerkkejä? Ainakaan tässä mittakaavassa kuin niitä nyt voidaan tehdä? En tiedä vastausta. Eli onnea kaikki tulevat synttärisankarit, rintaneulaa tulossa :)

No, lapsi on onnellinen!

Alla mun ensimmäinen kokeiluni.

Aikuisten värityskirja

Kyllä, nyt on valloillaan villitys mun makuuni. Aikuisten värityskirja, jonka parissa mieli rentoutuu, rauhoittuu ja virkistyy. Ihanaa omaa aikaa, jossa keskittyminen kohdistetaan värien harmoniaan ja esteettiseen tekemiseen. I like it, no.... I love it!

Olin sivukorvalla kuullut tai jostain muistaakseni lukenut, että nyt on  tullut markkinoille aikuisille suunnattu värityskirja, jonka ideana on aikuisten luova tekeminen. En tuossa vaiheessa vielä ollut niin tosissani mietinyt harrastuksen aloittamista, mutta kun näin värityskirjan kaupassa ja selailin nopeasti sen sivuja ei ostopäätöksen tekeminen ollut vaikeaa.

Olen väritellyt lasten kanssa useaan otteeseen. Värityshetki on kuitenkin päättynyt lyhyeen, sillä lasten keskittyminen on jo loppunut, kun oma innostus on päässyt vasta parhaaseen vauhtiin. Monesti onkin käynyt niin, että lapset ovat jo poistuneet seuraavaan puuhaan, kun itse vielä nyhjään aloittamani värityskuvan parissa.

Tämä värityskirja (Zenväritys - Eläimet) on äidin pyhäkirja, johon lapset eivät saa piirtää vaikka halukkuutta onkin ollut. Tätä tehdään, kun lapset nukkuvat tai ovat täysin jokun muun puuhan parissa. Eli äidin omaa aikaa, rentoutumista. Lomalla nautinnolliseksi väritypaikaksi muodostui aurinkoinen terassi lämpimänä kesäpäivänä.

Värityskirjan parissa hurahtaa helposti pitkäkin aika. Ajankulun huomaa parhaiten jäykistyneenä niskana ja kipeänä kätenä. Järkevä värittäjä pitääkin taukoja ja on maltillinen, yksi kuva ei valmistu saman päivän aikana.

Alla on kuva ensimmäisestä valmiista kuvastani. Seuraavan kuvan teemana ovat perhoset, joista suunnittelen tekeväni jopa taulun lastenhuoneeseen.

Solmittu kaulakoru

Ajattelin keksiä lorun

jolla esitellään koru.

Mut mitään ei liiku päässä

lämpimässä säässä.

On korussa helmiä, solmuja, nauhaa,

sininen väri tuo rauhaa.

Paremman käsityksen korusta luo

alla olevat kuvat nuo.

Hienostelutakki lapselle

Minulle kävi niin, että löysin kivannäköisen puseron ompeluohjeen Suuri Käsityö 5-6 2015 lehdestä ja mennessäni kangaskauppaan löysin ihan toisenlaisen kankaan, jota olin mielikuvissani lähtenyt etsimään. Tämä trikookangas oli rakkautta ensi silmäyksellä ja todellisen tyttömäinen pusakan kohteelle. 

Meidän 2,5v tyttö ei totisesti ole mikään rinsessa, ainakaan sanan kaikessa merkityksessä. Hän kyllä rakastaa vaatteita, niiden itse valitsemista ja itse pukemista (moneen kertaan päivässä), mutta välillä minua huvittaa totaalinen värisilmän puute. Päälle kun on saattanut jonakin aamuna eksyä sateenkaaren kaikki värit. Toisin sanoen jonakin aamuna prinsessa on pikemminkin juntti-einari.

Ompelusta hiukan innostuneena kokeilin tällaisen minijakun valmistusta. Lopputuloksesta tuli valloittava, super ihana söpistely pusakka. Ehkä jopa niin kiva, etten raaski sitä ihan tarhakäyttöön antaa. Kaava oli todella helppo, jopa ompelu-tumpelolle. Mitä nyt kerran hiha meinasi lipsahtaa nuttuun väärin päin. Kerrankin huomasin erheen ennen ompelua. Hankalin kohta oli hihojen poimutus, johon tarvittiin jälleen äidin konsultaatio apua. Lopulta sain nekin istutettua ilman suurempia ongelmia kiinni paitaan. 

Menimme viime viikonloppuna erään ystävämme lapsen 2v synttereille ja vaatteita lapsille valitessani en voinut olla valitsematta tätä takkia. Vaikka jalassa oli arkisesti farkkulegginssit toi tämä topin päällä ollut jakku asusta paljon juhlavamman. <3

Nimimerkki, ompelusta yhä innostuneempi...

Haaremihousut lapselle

Ompelu on mun akilleenkantapää. Pitkäjänteisyys ja tarkkuus eivät vaan riitä. Muistan jo koulussa, että käsityöt olivat siihen asti jees oppiaine kunnes tuli ompelun aika. Maltti ei silloinkaan riittänyt kaavojen piirtämiseen, saumavarojen mittaamiseen, leikkaamiseen, harsimiseen, reunojen siksakkaamiseen, silittämiseen, ompeluun jne. Liian monta vaihetta ennenkuin tulee valmista eikä mitään vaihetta toisaalta voi jättää pois jos haluaa että lopputulos on kelpo. 

Mun ompeluhahmotuksessa on myös jotain häikkää, sillä välillä en lainkaan tiedä ohjeen perusteella mitä pitäisi tehdä ja välillä huomaan, että hups, saumat ovatkin työn etupuolella. Näin kävi tälläkin kertaa. Vyötäröresorin sauma lipsahti housujen etupuolelle ja äiti oli apuna ohjeiden tulkinnassa sekä puhelimen välityksellä, että paikan päällä.

Tämä on toinen kerta kun ompelen lapselle vaatetta. Tätä ennen olen kerran kokeillut ommella hyvin yksinkertaista mekkoa, mutta mekko jäi ikävä kyllä käyttämättä, ei kuitenkaan epäonnistumisen vuoksi. Olen sangen tyytyväinen näihin haaremihousuihin ja niin taisi olla käyttäjäkin, sillä näiden valmistumista seurattiin herkeämättä ja niiden valmistuttua niitä ei enää suostuttu jalasta riisumaan. Lisäksi ne ovat prinsessan oma valinta aamuisin aina kun ne löytyvät vaatekaapista puhtaana. 

Haaremihuosujen pelastus on lahkeiden pitkät resorit. Ompelin tietoisesti yhden koon suuremmat housut, koska kangaskaupassa peloiteltiin kankaan menevän kokoon pesussa reilusti (ei mennyt).Ne ovat kuitenkin jo sopivat kun kääntää lahkeen resorit kaksinkerroin ylöspäin.

Ohje ja kaavat housuihin löytyi Suuri Käsityö 5-6 2015 lehdestä, josta bongasin muitakin kivoja ompelujuttuja. Nyt kun suhteellisen onnistunut suoritus on takana, motivoi se kokeilemaan ompelua uudestaan.