Mites se menikään, yksi puhallus - puuuh - ja ... montako painallusta? Tässä sitä elvytellään kiireen alle jäänyttä blogia. Katsotaan miten kirjoittaminen lähtee uuteen nousuun, vai lähteekö?
Kiire, kiire, kiire... Mikä inhottava tekosyy. Kaikkeen ei vaan pysty repeämään. Värkkäilty on kyllä, ei toki samalla tahdilla kuin äitiyslomalla ollessani ja se lienee ihan normaalia. Kukaan ei vaan ehdi kirjoittaa tuunauksia tänne blogiin. Tarvitaan siis sihteeri? Anyone?
No niin asiaan.
Mun isillä on mökki. Sellainen kiva mökki-mökki. Metsän keskellä, pieni, ei naapureita, ei yleellisyyksiä (okei on sähköt ja kylmä vesi tulee sisälle hanasta). Sinne me ollaan jo suunnattu tänä keväänä pari kertaa. Siellä jostain syystä ehtii paremmin värkkäillä, lapset kun tykkäävät remuta Ukin kanssa.
Luonnonmateriaaleilla kikkailu on ollut tänä keäänä in. Muutama viikko sitten toin mökille tuliaisiksi risusydämen, jonka olin aiemmin valmistanut. Jos siis tulevaisuudessa jossain kaatuu keväällä koivu niin mä oon siellä risuja keräämässä. Risusydämen teko on todella helppoa, ohje valmistukseen tuli omasta päästä ja lopputulos on yksinkertaisen kaunis. Risusydän löysi paikkansa puuceen ovesta.
Näiden risujen innoittamana löysin kirjastosta luettavaksi, ideoiden ja eteenkin tekniikoiden lähteeksi kirjan: Risuja ja rautalankaa (Tarja Heikkilä, 2010). Kirja (sekä rautalankaa :) ) kulkeutui tietysti mukaan myös mökille. Kun iskä kysyi, että voiko risuista tehdä uuden kynnysmaton puuceen portaalle vastasin tietysti, että voi! Risuja ei ollut saatavilla, vaikkakin isäni olisi vuokseni tietysti puunkin kaatanut. Lähistöllä oli kuitenkin pajua, joten päätin kokeilla kirjassa näkemääni punonta tekniikkaa pajulla. Ja se onnistui!
Jep, luomumatto istuu omasta mielestäni puuceen eteen hyvin. Katkoin pajut siis ensin määräittaiseksi, jonka jälkeen yksi oksa kerrallaan punoin oksat rautalangalla yhteen. Haasteen asetti puuttuvat oksasakset, joiden virkaa hoiti onnettomat pensassakset.
Se oli siinä. See you!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti